Olympus OM-D EM-5 -ekat fiilikset

Ensimmäisiä fiiliksiä Olympuksen uusimmasta peilittömästä m4/3 rungosta. Ihan uusi ilmestus runko kuitenkaan ei ole, onhan tämä ollut jo myytävänä muutamia kuukausia. Tosin saatavuus on siltikin melkoisen niukkaa ainakin Suomessa. Tällä hetkellä itse en löytänyt yhtäkään paikkaa joka olisi myynyt runko+kit lasi yhdistelmää. Hollannista tavaraa kuitenkin näyttäisi löytyvän, mutta sieltä en viitsinyt lähteä ”sokkona” tilaamaan. Joten kävin tänään jätkänsaaren megamyymälässä hipelöimässä runkoa ja laatutuntuma tämän hintaiseksi rungoksi on kyllä ihan siellä missä pitääkin. Joten kun kitti pakettia ei ollut saatavilla ostin pelkän rungon, toivoen että löydän jostain uudenveroisen kittilasin jossain vaiheessa.

Otin rungon heti käyttöön ja akku olikin indikaattorin mukaan täynnä virtaa, joka riitti hyvin muutaman tunnin räpläämiseen ja kuvien ottamiseen. Ekat fiilikset kamera kädessä: on se pieni! Kokoluokka on abaut samaa kuin Nikon FG-20 filmikameran kanssa(joka on yksi pienimmästä filmi peilijärkkäreistä), tosin painoa taitaa olla ainakin tuplat enemmän. Kamera tuntuu erittäin jämäkän oloiselta kädessä, muotoiltu ”peukalolepuutin” tuo hyvää lisätukea. Minun kappaleeni on musta, joten ”nahkat” on ilmeisesti jotain muovia ihan mukavalla kuvioinnilla ja sopivan pitävällä sellaisella. Voin kuvitella että isolla kouralla kamera käy aivan liian pieneksi käyttää jouhevasti ja mukavasti, varsinkin kun kahva on melko olematon ja hieman tunnottomat napit  ahtaasti sijoiteltuna(tottakai kun kamera on pieni ja nappeja riittävästi). Tunnottomuus johtuu ilmeisesti sääsuojauksesta joten voin antaa tunnottomat napit anteeksi.

Säätörullat kliksuu täsmällisesti, mutta etummainen tuntuu muovisemmalta ja näyttää myös(?). Etsin on ihan ok, ei mikään huono muttei mikään wau elämyksiä nostattavakaan. Ehkä samaa luokkaa Fuji x100:en kanssa. Etsimen tunnistin sensori toimii ihan mallikkaasti ja tarpeeksi ripeästi kun silmän nostaa etsimelle, ainakin näin ensi tuntuman mukaan. Näin pikaseltaan on turha tehdä mitään kaiken kattavia analyysejä, mutta sen vähän mitä tänään kuvasin jpeginä aurinkoisella säällä. Kuvanlaatu ei mielestäni mitään älytöntä harppausta ole tehnyt verrattuna vaikka toiseen m4/3 runkooni E-P1:een verrattuna. Ehkä asia on toisin RAW:ta kuvatessa tai sitten ei. Pidän kuitenkin Olympuksen tavasta tuottaa jpegiä ja eikä välttämättä ”täydellinen kenno” tuota aina sitä silmälle parasta kuvanlaatua. Kamera on käytännössä paljon muutakin kuin kohinaa ja dynamiikkaa.

Tässä muutamia asioita jotka olivat näin päällimmäisenä. Kirjoittelen lisää lähipäivinä ja ajattelin tehdä myös pienen kuvanlaatu vertailun Nikon D700 vs. Olympus OM-D.

EDIT: 15.6. lisäys edelliseen.

Kävin tänään pojan kanssa leikkipuistossa kun sää suosii, samalla ulkoilutin kameraa hieman. Alla muutamat mallikuvat myös, kuvasin natural kuvatilassa nolla säädöillä ja jpeg/fine. Kuvanlaadusta sen verran vielä että alkufiilikset osuivat suht kohilleen. Tuntuu että kohinaa puskee näkyviin jo ISO200 asetuksella, tai sitten jpeg pakkaus on ei niin hyvä. Vertaan edelliseen ”pokkarin korvaajaani” Nex-5n:ään joka teki erittäin siistiä filettä tälläisenä normaalina aurinkoisena/pilvisenä päivänä jolloin herkkyys oli matalimmillaan. Kohinanvaimennus oli alkuperäisessä asetuksessa eli autom. ja suodin myös vakio asetuksessa. Muutoin dynamiikka ja värit miellyttävät silmää, käytössä oli panasonicin 14mm 2.5 ja vanha 14-42 kittilasi. Tuo 14-42 kittilasi piirtää yllättävän hyvin ja 16Mpix kenno riittää moneen tarpeeseen. Tarkennus toimii luotettavasti ja nopeasti, ainakin jos sitä vertaa Nex-5n:ään. Etsin on mitä mainioin apu näin aurinkoisena päivänä, ja varsinkin kun kuvaushetkellä siitä näkee reaaliajassa puhkipalavat/tukkoon menevät kohdat joten valotuksen säätäminen onnistuu helpommin kuin histogrammia tuijottaen. Yksi asia mikä hieman jäi jurppimaan on Olympuksen iän ja ikuisuuden vanha ”Scene mode” ja sieltä ”panorama” valittuna. Kuvat otetaan jokainen yksitellen ”manuaalisesti” ja liimataan yhteen ilmeisesti Olympuksen omalla ohjelmalla(tämä ominaisuus oli jo 4 vuotta vanhassa E-P1:ssä). Eli ei toimi panoraman teko ”in camera”, kuten esim. Nex-5n ja Fuji X100:ssa. Panoramojen teko näillä kameroilla oli erittäin paljon helpompaa ja käyttäjäystävällisempää. No kaikkea ei voi saada.

Lisätään vielä että korkeilla herkkyyksillä eroa on ja paljon kohinan suhteen(OM-D vs. EP-1), pitää tehdä vielä tarkempi vertailu testikuvien muodossa niin huomaa onko ero miten paljon matalilla herkkyyksillä.

Kirjoittelen lisää kokemuksia kunhan tutustun tarkemmin runkoon.

Mainokset